maanantai 28. maaliskuuta 2016

Good start for this week!


Onnistunut viikon aloitus etten sanoisi!:) Inka tuli torstaina kotiin, joten pääsimme viettämään laatuaikaa ruhtinaalliset 4 kokonaista ja vähän päälle päivää yhdessä. I H A N A A ♥
Lauantaina partyiltiin ensin "vanhojen kavereiden" kesken möksällä, joten sunnuntai olikin sitten enemmän toipumispäivä. Illalla suuntasin kuitenkin bodypumppiin hieman hikoilemaan oloani freshimmäksi, auttoi! :)
Maanantaina nukuin ensin pitkään, jonka jälkeen hoidin hieman sähköposteja ja päätin tehdä kotitreenin sillä vakkari salini oli kiinni pääsiäisestä johtuen. Hyvän treenin sain jokatapauksessa vedettyä.
Muuten chillasin kummin perheen kanssa ja vietimme laatuaikaa muutenkin monen sukupolven kera. Illalla suuntaisin sitten kavereiden luo nauttimaan kahvista ja kehittävistä keskusteluista. Kaiken kaikkiaan ihana päivä ja onnistunut pääsiäinen! Vältyin  myös suklaaövereiltä tänä vuonna :D 
Tämä viikko tuo muutoksia, muitakin kun instagramin päivitys,joka sekin on vaan kokeilu eikä mitään radikaalia (kai) oikeasti ole tapahtumassa..vaikka moni niin uskoo.
Muutan takaisin kotikotiini, mutta opiskeluni jatkuvat silti Helsingissä vielä parisen viikkoa ennen työharjoittelua. Pääsen myös kokeilemaan Crossfittiä ekan kerran tällä viikolla. Koulujen haut tulisi tehdä, portfolio valmistella ja viimeistellä, kirjoitaa melkein 10 sivun essee, sekä käydä työhaastattelussa. Ei siis tekemisen tuntuisi loppuvan tältä viikolta. Nyt kuitenkin nukkumaan että jaksan sitten ottaa itseäni niskasta kii ja tarttua tehtäviin, sillä tekemättähän ne eivät valmistu... Ihanaa alkanutta viikkoa myös ruudun sille puolelle ♥










maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kesäkuntoon 2016

Miltä tuntuisi jos voisit auringon porottaessa kuumana taivaalta vetästä biksut päälle ilman, että ahdistaa?
Entäpä jos pystyisit vielä nauttimaan siitä olosta vuoden ympäri satoi tai paistoi.
Mitään salaisuutta minulla ei ole jakaa, mutta muutama ajan saatossa toimivaksi todettu vinkki kuitenkin!

En ole siis alan ammattilainen (vielä), mutta olen hyvin kiinnostunut hyvinvoinnista ja kuinka sellainen saavutetaan. Luen päivittäin hyvinvointi ja terveys blogeja, sekä katson niihin liittyviä videoita. Luen lehtiä, sekä selaan uutisia myös netissä, joten kiinnostusta ja jonkin näköistä taustatietoa löytyy.
En kuitenkaan ota vastuuta jos et saavutakkaan tavoitteitaisi päivässä ja ole elämääsi tyytyväinen silmiä räpäyttämällä, sillä eihän se niin mene. Toimivat muutoksen vaativat aikaa, sekä omistautumista! Ne vaatii mukavuusalueelta poistumista ja uuden kokeilua, mutta sen voin luvata, että kun haastat ja ylität itsesi saavutat myös tavoitteita ja pystyt asettamaan uusia maaleja elämässäsi.
Tällä hetkellä kesäkuntoa toitotetaan sieltä sun täältä ja se tuntuu olevan monen ihmisen "maali". Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että mitään kesäkuntoa ei ole, kesäkunto on just se miten sä kannat itse itses, onko ryhti reipas ja suora vai laahaako katse kengänpohjissa.
Kuitenkin osalla saattaa olla tavoitteena kevyt kiristely tai sellaisen freshimmän fiiliksen hakeminen, joten päätin, että voisin jakaa siihen jotain keinoja tavoittaa nuo unelmat. Mitään astronauttitiedettä täältä ei tule ja monelle nämä on varmasti tuttuja, mutta silti tuntuu ettei nämä toteudu läheskään niin monella kuin olisi suotavaa. En takaa mitään, mutta lupaan, ettet menetä mitään jos näitä keinoja kokeilet ;)

1. Juo vettä !
Olisi hyvä juoda 1,5-3 litraa päivässä vettä+ liikunnan aikana hikoiltu vesi. Jos veden juonti tuntuu vaikealta, etkä ole go hard or go home tyyppiä, niin kokeile aloittaa pienesti. Esim. Jokaista ateriaa ennen 1 lasi vettä. Tai jokaisen kahvikupillisen jälkeen 2dl vettä. Tai sitten täytä 0,5l pullo vedellä ja päätät, että juot sen kaksi kertaa tänään tyhjäksi!

2.Pienet askeleet on lopulta niitä isoja askelia.
Olis toki hienoa pudottaa viikossa 4kiloa ja näyttää  nuutuneelta, mutta uskallan väittää, että ei aikaakaan kun kilot on jo taikaisin. Ehkä jopa tuplana.
Kituuttaminen ja mehudiietit pidemmällä tähtäimellä ja väärillä motiiveilla ei toimi. FAKTA ! Saatat jaksaa kyseistä elämäntyyliä viikosta vuoteen, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan. Siksi kehottaisinkin panostamaan maltilliseen kiristelyyn. Tekemään pieniä muutoksia arjessa ja siinä samalla elää myös muuta elämää.
Et välttämättä pudota 10kg 2 kuukaudessa, mutta jos katsotaan esim. puolen vuoden päähän, niin tiputusta on tapahtunut enemmän ja pysyvällä tavalla kuin sillä pussikeitto dieetillä. Kannattavaa, kyllä! Olet myös luultavasti omaksunut paljon uusia tapoja parantaa hyvinvointiasi, samalla nauttien elämästä täysin rinnoin.
-Joten aloita esim. ateriarytmin noudattamisesta eli ruokailu n.3-4h välein 4-6 kertaa päivässä.
-Vähennä herkuttelua tai ajoita se esim. yhdelle päivälle viikosta. Tai vaihtoehtoisesti kerran päivässä, eikä napostelua!
-Syö kasviksia, marjoja tai hedelmiä jokaisella ateriallasi. Kasviksia saa syödä niiin paljon kun napa vetää. (On kuitenkin suotavaa muistaa kohtuus, ettei ähky yllätä)
-Mene nukkumaan ajoissa ja lopeta somen käyttä 1h ennen nukkumaan menoa.
-Kävele ensi kerralla kauppaan tai kävele koulun portaat koko päivän ajan hissillä ajelun sijasta. 

3.Liiku
Liike on lääke ja mitä näitä nyt on, mutta se on vaan yksinkertaisesti totuus. Painonpudotuksessa liikunnalla on suhteellisen pieni osuus siitä koko prosessista, sillä ruokavalio määrittää paljon, mutta liikunta itsessään parantaa lihaskestävyyttä ja pitää nivelet vetreinä. Olo energisöityy ja ryhti voi parantua, yleisesti olo siis kohenee. Loukkaantumisriski pienenee ja pysyt paremmassa fyysisessä kunnossa vaikka ikää tuleekin lisää.
Jos et tunne vetoa kuntosalin puolelle, niin ei sinne tarvitse mennä ! Liikkumista voi tehdä niin monessa muussakin paikassa, kuten esim. metsässä samoilu, lenkkeily, rullaluistelu, pyöräily, uinti, tanssi, kiipeily, suunnistus, nyrkkeily, voimistelu, lautailu, hiihto, kävely kauppaan, portaat hissin sijaan, jooga, paikasta toiseen ominvoimin ei autolla ym. Tapoja on moniamoniamonia ja sun vaan täytyy löytää niistä itsellesi sopiva ja mieluisa.


Tässä olisi ensimmäiset vinkit kohti itsevarmaa ja raikasta kehossa vallitsevaa elämänkuntoa, joista voit esimerkiksi aloittaa :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Vierailu koulupäivän aikana

Rehellisesti. Olen hyvin montaa mieltä tästä koulusta mitä tällä hetkellä suoritan, mutta kuitenkin joskus myös tapahtuu jotain positiivista, hauskaa ja sellaista mistä olemme sopineet. Päästiin nimittäin viime torstaina seinäkiipeilemään, sekä jousiampumaan koulupäivän aikana. Ja oli kyllä ihan superhauskaa! Olen kyllä molempia testannut aikaisemmin, mutta olihan tuolla ihan älyttömän hyvät mahdollisuudet ja puitteet viimosen päälle :) Paikan nimi oli muistaakseni Tapanilan Urheilukeskus.





Pelottavinta kiipeämisessä ei suinkaan ollut korkeus, vaan se kun piti päästää irti, eikä varmistaja ollut ihminen vaan katosta roikkuva laite. Selvittiin kuitenkin hengisä ja kyllä taas kerran huomasin kuinka oon koukussa siihen "pelkäämis" adrenaliini tilaan, joka tulee pelon voitettua.


Elämän tähtihetkiin voin lisätä myös jousiammunta pisteeni, sillä ammuin toka parhaan tuloksen aivan koko luokasta, enkä siis normaalisti ole mikään spesiaalihyvä tässä lajissa. Aloittelijan tuuria, mutta fiilis oli kyllä hyvä :)

Sappee weekend 2K16


Uskaltaisin väittää, että lähes täydellinen viikonloppu! Oli taas se aika vuodesta kun suuntasimme suuren sukulaisjoukon kanssa Sappeelle viettämään talviviikonloppua. Naurua,paljua, laskemista, satasien opettelemista, karkkia, pulkkamäkeä ilmaskoottereilla, musiikkia, tanssia, lyhyitä yöunia ja aamulenkkejä, karaokea(ei suinkaan minun laulamana kuitenkaan!!:D), minttukaakaota ja yhdessä oloa, niistä on täydellinen viikonloppu tehty ♥

Tehtiin pikkuserkkujen kanssa sellainen "tempaus", että pidettiin 24h somelakko lauantaina. Ja onnistuttiin aika hienosti, että olen kyllä ylpeä niin itsestäni kuin kanssa skabailijoista. Kuvia tuli otettua suuret määrät, mutta snapchat,instagram,facebook ynnämuut sai unohtua tuoksi päiväksi, ainoastaan oikeat tekstarit hätätapauksessa, sekä puhelut oli sallittuja. Suosittelen kokeilemaan, sillä ainakin itse huomasin, ettei se oikeasti ollut niin vaikeaa! :) Toivottavasti teilläkin on ollut huippu viikonloppu ja rentouttavaa sunnuntaita kaikille!









maanantai 7. maaliskuuta 2016

DIY sytykkeet


Moni on varmasti nähnyt jo parin vuoden ajan niitä ruusun näköisiä takan sytykkeitä. Sellaisia steariinilla päällystettyjä munakennoja. Noo kunten mulla on vähän tapana ollut muun muassa smoothiebowlien ja terveysherkkuresepti kokeilujen kanssa niin myös näiden tekeminen venyi todella pitkälle..
Kuitenkin viime viikolla ollessani kipeänä, mummo kertoi tekevänsä noita ja pyysin, että hän opettais muakin. No sitten eikun seuraavana päivänä tuumasta toimeen, eikä ollut edes vaikeaa vaikka niin aluksi luulin!

Tarvitset:
-Tyhjiä munakennoja (onko ne munakennoja, aloin epäilemään nyt kun sen pari kertaa kirjotin, mutta siis niitä koteloita jossa myydään kananmunia kaupassa)
-Sakset
-Kattilan ja pilalle menneen kynttilän tai steariinia 
-Pihdit
-Sanomalehteä

1.Leikkaa munakotelon kansi 4 suikaleeseen.
2.Leikkaa/revi kotelo osasta kotelot yksittäisiksi "kipoiksi"
3.Laita kaksi "kippoa päällekäin" kuva alhaalla.


4.Rullaa suikale riukaksi rullaksi ja laita se kupin sisään (rulla aukeaa sisällä hieman mutta se ei haittaa)


5. Ota kattila ja laita sen pohjalle noin5-10cm vettä. Sulata steariini siihen päälle. Seoksen ei kuitenkaan kuulu kuplia ettei streariinia löydy kohta koko keittiön pinnoilta.
6. Seuraavaksi dippaa "ruusu" steariinissa ja valuta ylimääräinen streariini pois. Laita kukka kuivumaan sanomalehden päälle hetkeksi about 3-5 min. Jonka jälkeen toista dippaus.
Dippaus tehdään yhteensä 3 kertaa, jolloin steariinia on jo ihan kivan kokonen kerros.


Lopputulos näyttää suurinpiirtein tältä! Meillä oli punaisen vanhan kynttilän steariinit, joten tuliruusuista tuli punertavan liloja.
Mitä enemmän steariinia, sen kauemmin tuo palaa sitten takassa ja sytyttää puita siinä samalla. Ja toimii muuten hyvin!

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kaipaatko hikea pintaan?


Olin alkuviikosta kipeä. Sillälailla ettei salille tai lenkkipolulle ollut asiaa. En muista koska olisin ollut niin kipeä, etten treenaamaan ole kyennyt, mutta nyt siis oli sellainen alku viikko.
Torstaina oli jo sellainen fiilis, että jotain pitäisi päästä tekemään. Päätin vetästä aamuun kunnon cardio treenin, jottai sain hien pintaan, sykkeet ylemmäs ja kehoon vähän freshimmän olon. Inspiraatiota treeniin olen saanut Shaun T nimiseltä traineriltä.

Kyseessä on noin 45 minuutin kestävä setti, jonka pystyy tekemään kotona omankehon painolla, ilman välineitä. Ainut mitä tarvitset on vähän treenifiilistä (,joka nousee loppua kohden ;)), vähän liikkuma tilaa, sekä venyvät vaatteet, musiikkia tarvittaessa, sekä sekuntikellon.

9 min alkulämmittely TEE JOKAISTA LIIKETTÄ 30SEC YHTEENSÄ 3 KIERROSTA

hölkkä paikallaan, x-hyppy, luisteluhyppy, prässiliike sivulta sivulle, pakara potkut, polvennosto+nyrkkeily ilmaan samalla

kolmen kierroksen jälkeen juomabreikki ja nopeat lyhyet venyttelyt tarvittaessa.

TREENI tee jokaista liikettä 1 minuutin verran ja siirry seuraavaan, EI VAIHTOAIKAA, huilaa jos tarvetta, muuten huilaa 15 min jälkeen! You can do it ;)
prässi askellus sivulta sivulle ja reunassa aina kyykky
potku eteen ylös, vuorojalka
nopea tikkaus jaloilla ns. spurtti paikoillaan ja 10 sekunnin välein käy nopeasti maassa mahaltaan
kyykkyhyppy+kosketus aina nilkkaan
spurtti 5sec+askelkyykkyhyppy oik. & vas.
6 nyrkkeilyä+kerähyppy
x hyppy kyykky
4 punnerrusta+ burpee
kyykkyhyppy eteen ja taakse
polkupyörävatsat
polvennosto juoksu+kädet lyö kattoon
kyykkyhyppy sivulle jalat yhdessä
hiihtohyppy
vuorikiipeilijä+4 punnerrusta
burpee (as fast as you can)

juomatauko

tein loppuun vielä blogilateksen pakara jumpan, sekä kylki treenin. Ja 2 min suora lankku, sekä 1 min kylkilankut (voit haastaa lankkua nostamalla toisen jalan ilmaan, kuitenkaan lantion asentoa vaihtamatta).

Hiki virtasi lopuksi oikein mallikkaasti ja olo oli treenin jälkeen hyvin tehneen tuntuinen. Kuitenkin hyvällä tavalla.
Kävin lisäksi noin 2h kävelylenkillä kaverini kanssa ja siis for real, tuli taas todistettua, että ei tarvitse kovaa treenata, kun uusi ärsyke saa aikaan jos jonkinlaista jomotusta. Nimittäin seuraavana aamuna jalkani oli jumimmassa kuin pitkään aikaan. Ja ihan siis pelkästä kävelystä. Muistakaa välillä kevyt treeni voikin olla se parempi treeni. Yleensä myös kevyemmän treenin jälkeen jaksaa painaa sen kovan treenin entistä lujempaa!!! Tuloksia tulee kun uskaltaa mennä ulos mukavuusalueeltaan, joten haastan jokaisen teistä ylittämään itsenne ensi treenissä. Tarkoittaako se sarjapainojen nostoa, sarjan lisäämistä, muutamaa 100metriä lisää lenkkiä, aamutreeniä tai yhdenkin toiston tekemistä lisää mitä et aluksi uskonut pystyväsi tekemään. Sillä sä kyllä pystyt siihen ! Kroppa kyllä kestää,  kestääkö mieli.


Bataatti brownie (G, M)

Nyt ne on myös täällä, nimittäin bataatti browniet ja niiden helppoakin helpompi ohje!
Olen jo jonkin aikaa lukenut muun muassa Feel good kitchen, shake it off, training drama ja muutamaa muuta blogia, jotka jakavat aina aivan mielettömän mielenkiintoisia reseptejä. Niin arkeen kuin juhlaan, on suolaista ja makeaa.
Harmittavan usein saan kuitenkaan itseäni tuonne keittiön puolelle leipomaan, enkä tiedä miksi sillä oikeasti tykkään tehdä paljon käsillä. Nyt kuitenkin tänään on sellainen lauantai, että olen siivonnut, käynyt salilla ja tehnyt kouluhommia, päiväni taitaa tällä kertaa kääntyä aikalailla rentoilun puoleen, niin päätin leipasta näitä kauan kehuttuja brownieita.
Ohje on suoraan blogista Shake it off ja alkuperäiseen ohjeesee pääset tästä.

Kyseessä on gluteeniton ja maidoton hieman edeltäjiänsä terveellisempi brownie.
Tarvitset:
1 kuorittu ja raastettu bataatti
2 kananmunaa
1 dl juoksevaa hunajaa
1 dl oliivi- tai rypsiöljyä
1 tl leivinjauhetta
4rkl mantelijauhoja (voit myös käyttää esim. kaura- tai kookosjauhoja)
2 dl (raaka)kaakaojauhetta


Valmistus:
1. Uuni 180°C. 
2. Sekoita bataattiraaste, kananmunat, hunaja, öljy kulhossa keskenään. Sekoitin itse sauvasekoittimella, mutta jos tykkäät isommista bataatti sattumista, niin uskoisin, että hieno raaste toimii myös.
3,Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa jonka jälkeen yhdistä märät, sekä kuivat aineet yhteen,
4.Sekoita tasaiseksi massaksi.
5. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun normaalia pienempään vuokaan ja tasoita. Brownielevyn tulisi olla n.3 cm paksu. 
6. Paista briwnieta noin 23-35 min uunin keskitasolla, niin että lopputulos on keskeltä hieman kostea brownie. Ota huomioon, että jäähtyessään brownie jämäköityy vielä entisestään.
7. Anna jäähtyä, leikkaa palasiksi ja nauti!



Nyt mie taidan lähteä keittämään kupin kahvia ja nauttimaan palan tuota ihanaa uutta tuttavuutta! Oikein ihanat lauantai illan jatkot! Jos teillä on myös vinkata, jotain muita helppoja "terveellisempiä" herkkuja tai ruokia, niin olen avoin kyllä kaikille ideoille ! :)