torstai 22. joulukuuta 2016

Pikkujoulut kuuluvat jouluun


Mitä olisi joulun odotus ilman pikkujouluja?

Mielestäni pikkujoulut kuuluvat joulunodotukseen ja siksipä me päätimme järjestää pikkujoulut pienellä porukalla mummolassa. (Meillä oli myös kavereiden kanssa vähän niin kuin pikkujoulut ja lähdettiin ulos mutta nyt keskitytään niihin mummolassa tapahtuviin.)
Ilman draamaa ei vältytty, mutta lopputulema oli että kaikilla oli hyvä mieli, mahat täynnä mummon tekemää ruokaa, omina lemppareina Annin nimeämät Chiken ballsit (gluteeniton,maidoto) ja granaattiomena.
Toki pikkujouluihin kuuluu myös pipareiden leipominen, niin myös meidän. Koristelu myös...ja syöminen ;) Mummo oli tehnyt mulle myös gluteenittomia pipareita, niin en minäkään jäänyt tuona lauantaina ilman sitä ihanaa kanelin,kardemumman ja neilikan makua.

Sovittiin jo etukäteen että mitkään liian muodolliset juhlat nämä eivät ole, mutta pientä aikataulun alkua suunniteltiin kuitenkin. Kuten arvata saattaa ei me paljon kelloa katseltu vaan syötiin kun oli nälkä ja tehtiin asioita fiiliksen mukaan. Lahjojen vaihto, trivialpursuitin pelaaminen, pipareiden koristelu, joululaulut ja maailman parannus,jouluvalojen ripustaminen sekä silmämeikinteko harjoittelut olivat osana mein pikkujouluja. Myös hiihtokisat pauhasivat telkkarista ja snappi lauloi.

Mielestäni oikein onnistuneet pikkujoulut perheen kesken ♥







maanantai 19. joulukuuta 2016

5 Kuvaa puhelimen kätköistä


Lähes jokapäiväinen ruokani on munakas. 2-3 valkuaista ja 1 keltuainen, mahdollisesti pinaattia,  tomaattia, kanaa, broilerleikettä ja mausteita. Ja ainakana vielä en ole kyllästynyt tuohon makuelämykseen <3_<3

Joulukuun aikana on tullut treenattua useampaan otteeseen vanhalla kunnon Mypatalolla. Sali jossa ei turhia laitteita ole (laitteita ei oikeastaan ole ollenkaan.. :D).. Tanko, muutamat käsipainot ja levypainoja, mitäs sitä muuta treenin vetämiseen tarvisikaan. Mypiksellä vallitsee sellainen omanlainensa viba, kumimaton tuoksu ja hiukan rätisevän radion tahdissa treenaaminen, siinä on kuulkaas sitä jotain.

FINALLY! Sain kuin sainkin aikaseksi kysyttyä kaverilta josko hän leikkais mun hiukset aka herättäis mun latvat eloon. No niistähän sitten lähti. Aluksi tuntui että musta lähti ihmsenä puolet pois, mutta nyt vähän ajan kuluttua olen alkanut jo hieman tottumaan lyhyempiin hiuksiin ja ei nää niin pahat ole. Ja siitähän ne kasvaa ja kesällä luultavasti jo kodikkaampi olo. Kyllä nämä myös tuntuu paaaaljon paksummilta ja sileämmiltä kun se "hiirenhäntä" saatiin leikattua pois. :)

Ekat ja tällähetkellä vielä vikat joulukuun koristellut piparit. Pidettiin mummolassa pikkujoulut pienellä porukalla. Pipareiden leipomista, safkaa, jouluvalojen ripustamista ja trivialpursuitia hyvässä seurassa♥

2x insane cycling. Tiedätkö sen tunteen kun olet antanut treenissäsi kaiken. Oikeesti all in ja hanat auki kun ohjaaja niin sanoo. Muistan kun viimeksi Helsingissä ollessani lemppari spinning ohjaajani maanantain interval spinnussa olen tuon fiiliksen tavoittanut, mutta lauantaina siihen tuli muutos.
Menin aamulla ensin tekemään muutaman liikkeen ja sarjan treenin pakaroille, jonka jälkeen suuntasin suoraan 45min tehospinnuun. Ja se fiilis sellasen treenin jälkeen miltä et aluksi odottanut yhtikäs mitään ja oletkin tunnin jälkeen kaikkesi antaneena, raukeana, hiestä märkänä ja hymy huulilla. Se fiilis..sitä mulla oli ikävä! Vaikka en ollut edes tajunnut että kuin paljon.
Sunnuntaina suuntasin sitte saman ohjaajan tunnille ja sama setti, mutta ei harmittanut ollenkaan! Sillä sain taaaaaas hiet niin hyvin irti että alta pois. Lisää tämmösiä.
Tänään taitaa tuo kovempi sykkeiden nostatus jäädä väliin, sillä 2 päivää putkeen olen nyt omaa hermostoani siihen malliin rasittanut, että selkä/hauis treeni saa tänään riittää. Laitetaan siis kaikki peliin kuntosalin puolella tämän maanantain aikana.

Rasvaa polttava alakropan treeni

Kokeile jotain uutta. Kuulee usein ja oikeastaan sanon itsekin usein että keholle tulisi antaa uusia ärsykkeitä jotta kehitys pysyisi nousujohteisena ja siinä samalla oma mielenkiinto ja motivaatio treenaamiseen myös. Olen kuitenkin huomannut että itse tuppaan jäämään siihen tuttuun ja turvalliseen salitreeniin ja jalkoja tulee yleensä treenattua perus kyykyillä, prässillä ja käsipainoja hyväksi käyttäen jne. (En yleensä tee kahta täysin samaa treeniä peräjälkeen. Eli vaikka treenaisin jalkoja viikossa 2 kertaa niin treenit saattavat sisältää samoja liikkeitä mutta toistoihin tai painoihin on tehnty muutoksia. Kuitenkin perusrunko eli isot liikkeet alkuun ja kohdistavammat loppuun on lähes jokaisen treenini perusta.)

Viime viikolla tuli kuitenkin fiilis että NYT pitää saada jotain vaihtelua. Joten menin ja selasin youtuben ja instagramin ihmeellistä maailmaa ja tämmöinen kokonaisuus siitä sitten syntyi. Hiki virtasi ja seuraavana päivänä ja myös sitä seuraavana, mun etuireidet olivat etenkin jumissa. Piiiiitkästä aikaa ja voi että se tuntui hyvältä !:)

Alkulämmittelynä toimi noin 10 min tikapuilla askeltaminen. 
+ 15x sumokyykkyhyppy+askelkyykkyhyppyx2= 1 toisto

Treeni

3 kierrosta (tanko+painot)
6 kyykystä polvilteen askellus ja takaisin kyykkyyn+ 10x polvikyykky+6-8 askelkyykkyä+10 takakyykkyä

2kierrosta (jumppapallo+käsipainot)
15x takareisirullaus
10x puoli, yhden jalan lantionnosto
15xlantionnosto

2 kierrosta (käsipainot+kuula)
15x SJMV 
15x sumokyykky+varpaille nousu

1x 10-15 burpee + kirppuhyppy

2 kierrosta (TRX naru mahdollisesti)
10-15x/puoli pistoolikyykky yhdellä jalalla
15-20 kyykkyhyppyä

2 kierrosta (koroke ja käsipainot)
15x puoli, boksille nousu
15x boksihyppyä

2 kierrosta
10+10 kickpack/jalka (vikat 10 ylhäällä pumppaavana liikkeenä)
10+5 kickpack sivulle + vikat 5 kickpack sivulle+potku ja alhaalla ristiin




torstai 8. joulukuuta 2016

Perjantailla höystetty kotitreeni

Hyvää perjantaista huomenta!

Tänään ei pakkanen paukkunut aamulla töihin lähtiessä, mutta onneksi lumet olivat vielä maassa tuomassa oman osuutensa pimeysmasennuksen hoitoon.
Jotta minäkin voisin hieman helpottaa tuota (ehkä) kehon vallitsevaa väsymystä, niin päätin kuvata lyhyen kotona tehtävän hyvän mielen treenin.

Yhdeksäs joulukuuta, joten sehän meinaa yhdeksättä luukkua. Ja mikäs sen parempaa kuin aloittaa päivä lyhyellä jumpalla vieläpä villasukat jalassa. Ei siis tarvitse kärvistellä kylmissään kun sukat saa pitää jalassa koko treenin ajan. Tämän treenin voikin tehdä joko heti päivän kärkeen, jotta keho ja mieli herää perjantaihin tai vaihtoehtoisesti töiden tai koulun lomassa väliaika jumppana, silloin kun tuntuu ettei keskittyminen enään riitä ja on pakko päästä liikkeelle. Tai illalla kun työt on tehty eikä salille meno innosta tai lenkille lähtö. Vetaseppa villasukat jalkaan ja tee tämä lyhyt villasukkatreeni.

Välineet joita tarvitset ovat villasukat ja liukuva lattia (laminaatti, parketti, laatat...), sekä sopivan mitallisen joulumieltä ;) Ja sitten eikun menoks!

Tee liikettä 30 sekuntia, jonka jälkeen vaihtoaikaa 10 sekuntia. Kun olet tehnyt koko kierroksen, palauttele 1-3 min, jonka jälkeen toista treeni vielä 2 kertaa. Yhteensä siis 3 kierrosta.


Hyvää viikonlopun alkua

lauantai 3. joulukuuta 2016

Jalkatreeni ilman laitteita




Mun joulukaleri jatkuu treenillä. Olin pitkästä aikaa tällä viikolla fudis salillamme. En tiedä mikä siellä on, mutta joku sellainen oma fiiliksensä. Ei mikään autotalli sali, mutta vähän sellainen underground olonen vaikka ihan maan yläpuolella onkin..
Käytiin inkan kanssa alkuviikosta ensin rutistelemassa vähän yläkroppaa ja itse poikkesin vielä seuraavanakin päivänä tekemään jalkoja.
Suuntasin salille yksin, joten nappasin mukaan kameran ja päätin videoida treenin, johon et tarvitse viimeisimpiä kuntosalilaitteita tai oikeastaan laitteita ollenkaan. Ainoastaan levypainoja, tangon, pallon ja käsipainot, sekä korokkeen. Aikalailla perus isoja liikkeitä alkuun, jonka jälkeen muutama kohdistava liike. Etenkin takareidet olivat seuraavana aamuna hyvin treenatun oloiset ja magnesium tabletit tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Tänään olenkin sitten viettänyt vapaa päivää. Sain kirppislaput haettua että nyt voidaankin alkaa tarroittamaan tavaraa, hain puhelimen korjauksesta, kävin tekemässä yläkropan treenin, menin mummolle ja yllärinä rakas serkkuni oli siellä♥♥♥ ja illalla vielä suuntasin kavereiden luo ja nyt tässä kahvikupin kera katson toisella silmällä Gilmoren tyttöjä ja toisella tätä.
Olen gt:ssä vasta ensimmäisellä kaudella ja haluaisin jo katsoa sen uuden kauden, joka julkaistiin nyt ihan hetki sitten. Mutta koitan nyt katsoa nämä 7 kautta pikaseen, jotta pääsen tykittämään tuotta uusinta :D
Hyvää sunnuntai aamun jatkoa ruudun sille puolen ♥

perjantai 2. joulukuuta 2016

Alkulämmittely, sitä ei kannata skipata!

Alkulämmittely. Tuo jokaisen treenin aloittaja, kehon herättäjä, fiiliksen tuoja vaiko rasite, joka tekisi mieli skipata jotta päästäisiin suoraan takomaan sitä lihasta kroppaan ja hikeä pintaan.



Älä kuitenkaan skippaa alkulämmittelyä, vaikka kello näyttäisi kiirettä!
Alkulämmittely nimenomaan valmistaa kehosi tulevaan koitokseen. Oli kyseessä cardio päivä, kuntopiiri tai voimatreeni kunnon painoilla, niin jokainen niistä kaipaa edes pienen (mielellään kunnon) alkulämmittelyn.

Alkulämmittelyn ideana on siis herättää keho ja valmistaa se harjoitukseen. Sen tarkoituksena ei ole löytää omaa maksimisykkeen rajaa tai maitohappoja lihakseen. Ei missään nimessä.

Hyviä alkulämmittely välineitä ovat esimerkiksi juoksumatto, crostrainer, soutulaite tai vaihtoehtoisesti x hypyt, polvennosto juoksu, hölkkä ja muut omalla kehon painolla tehtävät liikkeet. Alkulämmittely sarjat ovat myös hyvä tehdä ennen kunnon painojen lisäämistä, jotta keho on valmis treenaamaan kovaa.

Alkulämmittelyssä voit harjoitella hermottamaan treenattavaa lihasta (pakaraa, hauista, olkapäitä, sydäntä) kevyillä toistoilla. Kun osaat hermottaa lihasta kevyillä painoilla/ilman painoja niin se onnistuu myös paremmin sitten painojen kera. Kun osaat hermottaa lihaksesi niin treeni menee 100x paremmin perille ja näin ollen myös tuloksia syntyy!

Muista myös lämmittää koko keho vaikka et treenaisikaan kuin esim käsivarsia. Tarvitset kuitenkin koko kehoa treeniin, joten on tärkeää että koko kroppa on mukana siinä :)

1. Älä skippaa alkulämmittelyä
2. Vaikka treenaisit vain käsiä niin lämmitä silti koko kroppa valmiiksi treeniin.
3. Hermotus ennen painoja!


Onko sinulla jotain hyväksi todettuja alkulämmittely vinkkejä/rutiineja? :)

torstai 1. joulukuuta 2016

Lemppari biisit at the moment

Tididitittidii! Jouluu alkakoon ja sehän meinaa sitä että ensimmäisen luukun saa viimeistään nyt avata. Minulla ei tällä kertaa ole hommattuna joulujoulu kalenteria, niin päätin että teen sellaisen itse. Eli 24 luukkua alkaen 1.12 päättyen 24.12,  joka päivälle jonkin vinkki-, ohje-,treeni- tai fiilis postaus!

Ensimmäisen luukun takaa löytyy tänään biisilista. Vielä en jaa lemppari joululauluja sillä niitä en ole vielä alkanut luukuttamaan, mutta muita hyviä kuuntelemisen arvoisia dimangeja tulossa! Muutama mitä itse tykkään kuunnella treenatessa ja muutama ihan vaan fiilistely kappale.

Matoma & FRENSHIP - Knives


OneRepublic - Let's Hurt Tonight 


Cheat Codes - Follow You


Alessia Cara - Scars To Your Beautiful



Major Lazer & Showtek - Believer


Julie Bergan - Arigato

perjantai 18. marraskuuta 2016

Näitä kannattaa kokeilla!

Inkiväärikarkit

N a m  n a m  n a m

Löydät näitä esimerkiksi punnitse ja säästä liikkeestä tai hyvin varustellusta marketista. Ja ei ole maksettu ylistyspuhe näille herkuille, vaan vinkki teille jotka tykkäätte helliä makuhermojanne uusilla tuttavuuksilla. Ellette ole jo pääseet maistamaan näitä herkkuja.

Olen itse aikaisemmin tutustunut inkiväärin makuun teen merkeissä ja jungle juicen shotin parissa, mutta nyt olen laajentanut inkivääri makumatkailua myös näihin toffee karkkeihin.
Yleensä irttari osastolla jätän kaikki toffee karkit hyllyyn,mutta siis nämä.. Nämä on lahja inkivääri jumalilta meille!

Sellainen pieni "poltetta" antava kuitenkin makea karkki. Suosittelen testaamaan, mikäli inkivääri kuuluu pitämiisi asioihin tai jos muuten vaan olet kokeilunhaluinen henkilö.

Ja eikun shoppailemaan ;)
Jos jokin miinus pitäisi antaa näistä, niin hinta. Se on vähän suolainen, mutta toisaalta se vähän rajoittaa ettei tule hamstrattua ihan älyttömiä määriä tai liian usein näitä herkkuja.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Everyday legday? Treenaan salilla vain jalkoja?

En suinkaan. Lemppari treeni Grit Strenght:in (jonne en ole päässyt töiden takia piiiiiiiitkään aikaan) lisäksi on ollut pitkään pakarapainotteinen jalkatreeni. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö treenaisi myös etureisiä tai yläkroppaa.
Myönnän, olen omistanut jaloille treenin enemmän kuin muille lihasryhmille, mutta liikuntaviikostani löytyy selkä/hauis , sekä ojentaja/olkapää/rinta päivä.

Kokonaisuus ratkaisee ja omaan silmään sellainen tasapainossa oleva kroppa on kaunis. Ei silleen että jalat on tikut ja yläkroppa täyteen pumpattu petankipalloja, eikä toisaalta taas super lihaksikkaita jalkoja ja että skipataan yläkropan treenit jatkuvalla syötöllä.

Itse tavoittelen sellaista aika tiimalasi vartaloa eli olkapäihin pyöreyttä, vähän hauiksia, ojentajaa ja sitten semi kapea vyötärö, mutta vahva core ja jaloissa pyöreitä pakaroita, kuitenkaan näyttämättä siltä että tikkujen päähän olisi pistetty ilmapallot. Helppoa...not.

Haluan vielä selventää että noi on sellaisia miltä itse haluaisin näyttää, ei sellaisia asioita joilta muiden pitäisi näyttää. Näen päivän aikana paljon kauniita ihmisiä ja yleensä sellanen itevarmuus ja hyvä olo omassa kehossa näkyy positiivisesti ulospäin. Enkä usko että tuollaiset ihmiset kelaa että onkohan minun olkapäät nyt tasapainossa pakaroiden kanssa, vaan että keho toimii ja on terve  ja kevyt olo. Se on kyllä kans yksi mittari johon itsekin tähtään.

Noniin back to the pointti! Eli siis treenaan myös yläkroppaa ja oikeastaan olen alkanut tykkäämään poltteesta hauiksessa ja olkapäätreeneistä.
Siksi siis jaankin teille mun eilisen ojentaja/olkapää/rinta treenin. Sillä pitkästä aikaa olkapäissä on sellainen pieni fiilis että eilen on treenattu. Mulla nimittäin on ongelmana saada hermotettua olkapäitä silleen että oikeasti saisin kaiken ilon ja hyödyn irti treenistä. Pikkuhiljaa eteenpäin!

Kuvat on eripäiviltä, sillä mun luottosalikuvaaja kaveri meni muutaman salikerran lakkoon niin näillä siis mennään.

Alkulämmittely:
Crosstrainer ~4-5min + venyt+lämmittely sarjat kevyillä painoilla(2-3 kierrosta esim vipunostoja eteen/sivulle/taakse)

Treeni

3x10+10+10 pystypunnerrus (Kuva 1. Ensin yksi käsi kerrallaan 10 toistoa ja lopuksi molemmat kädet yhdessä kiekko lisäpainoksi 10 toistoa)
3x12 Vipunosto edestä sivulle
3x10 rinnalleveto pystypunnerrus+ 12x vipunosto sivulle
3x8-10 penkkipunnerrus kp
3x10 vinopenkkipunnerrus smithissä (Kuva 3.)
3x10-15 takaolkapäät taljassa (Kuva 4.) +10x ristitalja ristiin (takaolkapäät)
3x10 ojentajat v-pää talja
3x10+10 ojentajat taljassa tangolla 2 eri otetta




Jäätyminen vai tukahtuminen?


Kumman sinä valitsisit ? Miksi?

Rakastan talvea, mutta vihaan kylmyyttä.
Kysehän on vain pukeutumisesta ja aina voi laittaa lisää päälle. Eikö? Mutta silti se kylmä aina yllättää, tulvii luihin ja ytimiin jostain silmien mentävästä raosta..Ei kiva.
Tottakai tuona hetkenä kun pakkanen tai viima tulee paikalle, niin lisävarusteita ei ole lähettyvilläkään tai vaihtoehtoisesti et millään malta lähteä semilämpimän peiton alta viuhahtamaan pukemaan lisää päälle, sillä kriittiset pari minuuttia tuntuu niin epämiellyttäviltä.

Kuuma. Hiki valuu vaikka suurin liikunta suoritus hetkeen on hengittäminen ja veden juonti. Vaatteita voi riisua tiettyyn pisteeseen, mutta nahkaa on paha alkaa repimään. Mikä neuvoksi?
Kylmä suihku vaikka sanotaan että vähän kehonlämpöä alhaisempi suihku toimisi paremmin. Ei, kun pitää saada masokistin lailla jääkylmää vettä että olo helpottaa.
Juo vettä, ei auta. Pue höntsät päälle, ei auta. Tukahdu, onnistuu..

Vaikka kuumuutta ei voi "paeta" niin ainakin vielä kun en ole kokenut sitä 40 asteen kuumuutta, ilman pulahtamis mahdollisuutta, ilman apukeinoja. Niin valitsen kuumuuden.  Sillä silloin kun se jäätymis piste tulee ja tuntuu että luun katkeaa ja varpaat tippuu, niin ei kolmetkaan villasukat tunnu auttavan. Siinä meinaa äitiä tulla ikävä useampaankin otteeseen.

Kuten mainitsin. Rakastan kuitenkin talvea ja odotan malttamattomana että pääsisin vetasemaan snoukan jalkaan ja testaamaan miten se lähtee tänä kautena. Toivottavasti pääsen laskemaan edes kerran ennen meidän reissua Joten nyt seuraavaksi vaan kaikki pukeutumis vinkit käyttöön! Jos on jotain toimivia kikkoja niin otan vinkit vastaan, sillä mishelinmieheksi pukeutuneena on hiukan vaikea oleskella, saati sitten lasketella tai kokeilla pyöriä jotain pieniä temppuja.
Terveisin talvea rakastava kesäihminen

maanantai 7. marraskuuta 2016

Viime viikonloppu: Treeni ja Boardexpot videolla

Well well, se aika vuodesta kun oli jälleen aika Expoille. Skiexpo,boardexpo, scifi-,säbä-, ja hokiexpot.
Mentiin Inkan kanssa lauantaina boardexpoille päivän reissulle Helsinkiin. Messukeskukseen oli kuitenkin rantautunut myös muutama Inkan vanha luokkalainen, joten siitä se ajatus sitten lähti. Ensin mentiin yhille, sitten jo toisessa hetkessä oltiinkin jäämässä Helsinkiin yöksi ja no.. niin me sitten jäätiin.

Expot oli vähän pettymys siinä mielessä että esimerkiksi Makiaa ei enää näy siellä, kuvaus boksikaapit  ja Prokirppis jota itse odotin ehkä eniten oli poistettu. Muutenkin tuntuu että muut osastot ovat valtaamassa tuota tapahtumaa. Kuitenkin messukeskuksessa pystyi kiipeilemään, pyörimään kahvikupeissa, katsomaan leffoja ja seuraamaan kisoja sisätiloissa. Huonoa makua ei kuitenkaan jäänyt viikonlopusta sillä jäimme viettämään Helsinki-iltaa mulle uusien Inkalle vanhojen tuttujen seurassa. Oli aivan super ihanaa♥ K I I T O S ! ♥

perjantai 28. lokakuuta 2016

Tehokas jalkatreeni videolla+ palautus ateria


Luvassa aamupala/lounas vinkki, sekä jalkatreeniä ja arvatkaa mitä...Videon muodossa!
Bliis olkaa armollisia, sillä olen vielä hyvin alotteleva tekijä muokkauksien suhteen, joten mitään hienouksia ei kannata odottaa. Olen kuitenkin ihan super fiiliksissä että sain vihdoin taas tuon movie makerin toimimaan ja armoton harjoittelu voi alkaa!
Kyllä mä vielä joskus osaan laittaa hienoja efektejä ja pikkukuvia videoille, mutta vielä mennään näillä yksinkertaisilla versioilla.


Tein videolla olevan jalkatreenin tiistaina ja omat jalat oli keskiviikkona kyllä sen verran treenatun tuntuiset että uskallan suositella, ainakin kokeilemaan! :)
Aikaa treeniin meni lämmittelyineen noin 1h 15min.
Palautus ateriaksi vetasin lautasellisen tattaripuuroa, mehukeitolla, munakkaan , tomaattia, kurkkua, broilerleikkelettä, ison kupin kahvia ja vettä, sekä muutaman slaissin juustoa nam.
Vatsani on sen verran herkkä että en suosisi näin isoja aterioita kerralla, mutta koska mun tän hetken työt eivät anna niin paljon periksi niin täytyy sitten vetasta kerralla aikanaisen annos ettei kärtty yllätä kesken pulikoinnin.

Mulla on tämä päivä mennyt kotona oleilemalla, mutta tämä oli ehkä tänään se paras asia tehdä sillä kroppa on jotenkin niin loppu että tarvitsee nukkua hyvät yöunet että huomenna jaksaa viilettää satalasissa! Kiva päivä ainakin näin etukäteen tiedossa :)
Tein tänään myös viikon toisen jalkatreenini ja siis wautsiwau mitkä energiat voikaan saada omista musista! Olen tällä viikolla ottanut kuulokkeet ja omat musat kahdelle treenikerralle ja tuntuu että saan jotenkin ihan uudella tavalla tehoja irti. Pitäs hommata sellaiset kunnon kuulokkeet mitä ei tarvitsisi olla koko ajan korjailemassa sillä voin vaan kuvitella sitä adrenaliini ryöppyä mikä valtais kehon kun saa musat kunnolla pauhaamaan.
Oikein ihanaa viikonlopun alkua kaikille sinne!

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Lähtölaskenta voi alkaa

Vihdoin, vihdoin mein reissun lähtöpäivä on lyöty lukkoon ja sehän tarkoittaa sitä että matkakuume senkun nousee! Vielä on paljon kohtia to do listalla, mutta nyt on ainakin selvää mihin mennessä kaiken tulee olla tehty. Rokotukset on saatu alulle ja käydään töissä molemmat että matkustaminen onnistuu. Viisumi, rinkka, paluu lento, välilento ja ensimmäisen yön majoittuminen ei vielä ole kondiksessa mutta lähtö häämöttää vasta tammikuun alussa joten vielä on onneksi aikaa.

Bali, Miami, Amsterdam, Barcelona, Lontoo, Los Angles, Australia... listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Nyt kuitenkin pääsen ruksimaan ainakin yhden kohteen taas listalta. Mun kehon valtasi eilen niin ihana fiilis kun tajusin että kauan unelmoitu matka oikeasti toteutuu!! Toki vähän jännittää, mutta uskon että se todellinen jännitys iskee vasta lähenpänä mein reissua.

Olen muutamaan otteeseen huomannut että ns. elän tuolle reissulle tällä hetkellä, vaikka matkaa kohden mentäessä olisi tärkeää myös nauttia siitä matkasta sinne aloitus pisteelle. Ei vaan nukkua, käydä salilla, mennä töihin, syödä ja katsoa blacklistia ja nähdä kavereita ainoastaan viikonloppuisin. Vaan muistaa heitä ja sukulaisia myös arkena! Joten siksi päätinkin tehdä vähän muutoksia arkikäyttäytymiseeni ja haastaa itseni.
Haaste kestää 66 päivää, jonka jälkeen siitä pitäisi tulla tapa. Pointtina on käyttää aamun ensimmäinen tunti tehokkaasti jotta loppu päivä sujuisi mutkattomammasti.

Eli Herättyä ensimmäinen 20 minuuttia omistetaan aamulenkille(kävely, jooga, venyttely tai jokin muu semi kevyt aamuherättely), seuraava 20 minuuttia omistetaan päivän suunnittelulle eli tehdään to do lista päivän tehtävistä ja viimeinen 20 minuuttia käytetään oppimiseen eli luetaan lehteä, kirjaa tai kuunnellaan seminaaria tai katsotaan youtubesta sellainen. Ensimmäinen oppitunti voi alkaa esimerkiksi tästä!
Kuulin haasteesta youtubesta ja siinä haaste kulki nimellä five am club eli tarkoituksena herätä 66 päivän ajan kello 05:00 (tehokas tunti 05-06), jolloin 66:n päivän jälkeen siitä on tullut tapa. Itse kuitenkin aijon ainakin näin aluksi laittaa herätyksen klo 08:00 tai 07:00 eli laitan oman 8 am club:in pystyyn..heh
Otatko sä haasteen vastaan?

tiistai 11. lokakuuta 2016

Myskikurpitsa pannukakut (Gluteeniton, maidoton)

Mitä sulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta kurpitsa?

Se kuului siihen ruokaan jonka mama ainoana ruokana maailmassa sanoi ettei ehkä söisi uudestaan, nimittäin kesäkeitto ja jostain mulle on jäänyt päähän että siinä keitossa olisi paljon kurpitsaa.. En siis oo aivan varma onko edes..heh

Nuorempana en oikeen ollut mikään vihannes fanaatikko ja kurpitsa oli ehkä viimeisenä listalla jos jokin piti valita. Mutta onneksi nyt vähän kasvettua en ole enää niin ennakkoluuloinen vaan nykyään tykkään kokeilla kaikkea uutta ja mielenkiintoista.
Luen paljon paljon eri blogeja ja katson vlogeja ja joskus niissä jaetaan niin helppoja reseptejä että jopa mie osaan(lue:jaksan) niitä soveltaa omaan käyttöön vaikka kaikkia siemeniä ei kaapista löytyisikään.

Nyt olen tehnyt niin hyvän löydön (myös maman mielestä maistui hyvälle), niin meinaan reseptin jakaa myös tänne teille! Sillä 1. Super helppo resepti 2. Sisältää hyviä raaka-aineita 3. sopii aamu-, päivä-, väli- ja/tai iltapalaksi aivan loistavasti!

Itse löysin ohjeen täältä!

Itse pelkistin vielä tuota helpohkoa reseptiä entisestään...

Herkulliset myskikurpitsa pannukakut 
Annos yhdelle (gluteeniton, maidoton)

1 kananmuna
1dl muusattua myskikurpitsaa
½dl tattarihiutaleita
½ dl vettä
sopivasti kanelia (tätä älä laita liikaa koska kanelissa on paljon kumariinia, joka voi vaikuttaa maksan toimintaan negatiivisesti, ei siis ole vaarallista käyttää kanelia, mutta ihan joka päivä ei kannata teelusikallista popsia (tämänkin opin äidiltä♥))
sopivasti kardemummaa
ripaus suolaa (hyvää suolaa!)

1. Kuori, pilko ja keitä myskikurpitsa ( jos myyjäkään ei tiedä mikä on myskikurpitsa niin etsi hevi hyllyltä sellainen hattivatin näköinen kurpitsa) tai googleta!
2. Soseuta pehmenneet kurpitsat (valuta kuitenkin suurin osa vedestä pois)
3. Laita kaikki ainekset yhteen astiaan ja surauta tehosekoittimen alla 30" tehokaasti.
4. Paista miedolla lämmöllä (3-4/6) (2min eka puoli 1 min toinen noin niinku suunilleen)
5. Nauti heti lämpösenä


Huomhuom!
Mikäli myskikurpitsa kuulostaa jänskältä tai sitä ei ole niin bataatti/porkkana sose käy myös(testattu). Eli sitte eikun hevi hyllylle shoppailemaan ja tankkaamaan hyviä ruokia kroppaan ettei syksyn sumu ime syövereihinsä

Ostopahe


Näin sen ekan kerran blogista, sitten instagramista, jonka jälkeen päätin ottaa yhteyttä valmistajaan. Ja muutaman mutkan, peruuttamisen ja kymmenehkön sähköpostin jälkeen vihdoin se on mun ! Puhun nyt siis paidasta jonka oikeasti halusin ja kovasti.
Olen tai olin suuri huppari hamstraaja jokunen vuosi sitten. Muut osti laukkuja, kenkiä, meikkejä, vaatteita niin mulle se addiktio oli tullut huppareihin.
Varmasti ikikylmä ja mukavuudenhalu pukeutumisessa ajoi minut aina uudestaan ja uudestaan huppari hyllyille.
No sitte tuli raja siinä  mielessä vastaan että tajusin että mun kaapissa oli lähes 30-40 hupparia joista käytin ehkä 4 vapaa ajalla ja 3 treeneissä.

Oli siis aika karsia.

Pistin turhat yksilöt kirppikselle ja päätin että en enää osta ihan kivoja huppareita. En osta hupparia ihan vaan koska mulla oli kylmä ..(Muutama turhuus yksilö jäi kaappiin, mutta nekin lähtee nyt vihdoin ja viimein seuraavalle kirppispöydälle)

Päätin myös että säästän rahat aina siihen täydelliseen, en niihin kolmeen ihan kivaan. JOTEN nyt vuoden sisällä olen ostanut yhden ainoan hupparin (Ivyrevel) ja nyt tämän collarin (Zousephs) ja olen molempiin ostoksiini hyvin tyytyväinen ja molemmat ovat olleet kovassa käytössä jo tähän mennessä. Hyviä ostoksia siis molemmat!!

Alankohan kehittyä shoppailijana vaiko iskeekö minuun pihiys, don't know, mutta lopputulos miellyttää sekä vaatekaappia että lompakkoani.

Tulee myös jotenkin todella puhdas ja järjestelmällinen olo (ainakin hetkeksi) kun saa siivottua ja karsittua vaatekaapista kaiken käyttämättömän pois. Sieltä saattaa jopa tehdä löytöjä kuten " ai oliko mulla tällänenkin?" ja "ok ehkä en tarvitse tätä kun en ole sitä kaivannut vuoden 2010 jälkeenkään".

Miten teillä muilla ? Löytyykö mitään keräilyn kohteita tai paheita ostamisen suhteen?

Mulla tän hetken ostopaheet on pepsimax ja proteiinipatukat.. joita molempia olen suunnitellut karsivani lähi tulevaisuudessa, kun olen siihen valmis.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Jos kaverisi puhuisi sinulle kuin itse puhut niin olisitko itsesi ystävä ?

Luin Aino Rouhiaisen tekemän postauksen, jossa hän oli kommentoinut ja linkannut yhden lukemisen arvoisen artikkelin. Suosittelen lukemaan kyseisen tekstin sillä aikaa siihen ei mene 5 minuuttia kauempaa, mutta se antaa senkin edestä miettimisen aihetta. Mikäli ei anna, niin hyvä niin, mutta uskaltaisin väittää että monella meistä on hiukan vääristynyt tapa "puhua itselleen".

Aloin myös pohtimaan omaa ajattelua itsestäni ja artikkelissa oli monia esimerkkejä jotka kuvastivat sanomisia itselle.
Varmasti harvempi meistä haalii ympärilleen ihmisiä jotka lyttäävät heitä alaspäin. Rehelliset mielipiteet ja palaute on asia erikseen, mutta jos sinulta löytyisi "kavereita" jotka puhuvat sinulle hyvin epäkunnioittavaan ja alentavaan sävyyn, niin olisikohan aika miettiä että onko ne sellaiset ihmiset ystäviä. En minä ainakaan jaksaisi joka päivä kuunnella kun joku sylkee negatiivisia ja ällöttäviä kommentteja all day long.
Vai jaksanko?
Aloin miettimään että ehkä ne omat kommentit itsestään on ne mitkä satuttaa kaikkein eniten. Sitä ajattelee mielessään että mistä voisi kiristää, miksi kaikki epäonnistuu ja miksi en osaa. Miksi en muka voi osata tai pysty johonkin. Ja lopulta kun noita asioita ajattelee ja pyörittelee mielessään tarpeeksi pitkän aikaa niin johan niitä alkaa uskomaan. Vaikka ei missään nimessä pitäisi!

Olen sitä mieltä että itseään voi aina kehittää ja aina voi olla parempi, parempi versio itsestään. Mutta ei siitä kannata tehdä työtä ja stressin aihetta, vaan pyrkiä pienillä positiivisilla valinnoilla kehittämään itseään. Sen sijaan että katsot peiliin ja puristelet vatsafläsää tai sisäreisiä, niin ajattelekin että voi vitsit mulla on ihan uskomaton kroppa mikä kehittyy ja toimii koko ajan vähän paremmin. Silloin kun treeni ei luista, niin sen sijaan että luovutat tai ajattelet että oot ihan täys paksa, niin ajattelekin että ok tänään on vähän nihkeempi päivä, mutta se on hyvä syy painaa vähän lujempaa, mennä raivolla niiden nihkeiden kohtien yli ja olla maalissa voittajana!!

Puhuin eilen mun kaverille siitä että Suomessa positiivisia asioita kerrotaan ihan liian vähän. Oli ne pintapuolisia tai sisäisiä asioita niin niitä ei sanota. Saatetaan vaan tuijottaa toista tai olla vaan hiljaa tekemättä mitään. Siksi olenkin itse koittanut parantaa tuota ulosantia ja jos nään jollain kaverilla tai tuntemattomalla upean asun tai kivat kengät niin mä sanon hänelle siitä. Jos bloggaaja tai vlogaaja on luonut inspiroivaa materiaalia niin mä kerron sen hänelle! Tai jos joku henkilö inspiroi tai saa mut ajattelemaan tai tekemään jotain niin kerron myös sen hänelle. Ja oikeesti vaikka asia olisi ihan pieni mutta sä menet ja sanot sen sille henkilölle, niin a) sille toiselle tulee hyvä fiilis b) sulle itselle tulee tosi jees fiilis että oot saanut toiselle hyvän mielen ja toiseks oot saanut sanottua sen positiivisen asian eteenpäin olemalla itse rohkea!

Sen jälkeen kun tai ennen sitä kun olen sanonut niitä hyviä asioita eteenpäin, niin alan tekemään sitä myös itselleni. Aina ei toki voi olla hyvä päivä ja joskus vaan tulee olo ettei mikään onnistu ja oot vaan sellanen läjä joka ei liiku ei sitte mihinkään. Mut hei ei sekään oo väärin! Joskus on ihan puhdistavaa olla antifresh, mutta sieltä kannattaa kuitenkin koittaa nousta ja alkaa muuttamaan omaa ajattelutapaa positiivisemmaksi, sillä sä, mä ja me kaikki ollaan ansaittu niitä tsemppaavia, inspiroivia ja motivaatiota lisääviä kommentteja♥

Lukemisen arvoisen artikkelin löydät täältä !

PS. Näitäkin kuvia ottaessa ajattelin, että kuinka joku ihminen voi oikeasti laiminlyödä omaa kehoa niin että kroppa on näin jumissa. Miksi en vaan voi joka päivä tehdä jotain kehoa huoltavaa/venyttävää asiaa. Olo oli kuin ilmapallolla ja mietin että hyi en kyllä voi ottaa kehonhuolto kuvia tämä olo ja näin jumi kropan kanssa. VAIKKA jälkeen päin ajateltuna olisi voinut ajatella että hienoa, nyt on hyvä päivä alottaa kehonhuolto harjoitteet ja venyttelyt. Kiva että sain pistettyä lenkkarit jalkaan ja mentyä pihalle haukkaamaan vähän happea ja vieläpä kehonhuollollisissa merkeissä. Koska en veny lähes minnekkään (tai jalat puutuu jumiudesta) niin täältähän on suunta vaan ylöspäin ja pienetkin edistymiset on suuria voittoja! Eikä toi epämuodostunut märkä nutturakaan pistä liian pahasti silmään vaikka siltä aluksi tuntui.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Feel the burn: Leg/Butt workout

Onko hakusessa se iki ihana ja vähän enemmän inhottava polttava tunne pakaraan?
Itse ainakin salilta lähtiessä kotiin haluan että kehossa on tehnyt olo ja jos on treenattu jalkoja  niin sitten sen myös tuntee tehneensä.
Tänään jaankin teille pakaroille kohdistetun jalkatreenin ja voi jumpe että voikin aika perusjutuilla saada tuon jo aikaisemmin mainitsemani poltteen aikaan! 
Treenini koostui siis isoista perusliikkeistä ja muutamasta kohdistavasta liikkeestä, treenini näytti seuraavalta-->
Itse olen tehnyt kyseisen treenin muutamaan otteeseen ja jokaisella kerralla tuntuma on löytynyt.

Alkulämmittely:
5min juoksumatolla niin että lämpö nousee koko kroppaan.
Avaavia/dynaamisia venytyksiä etenkin treenattaville lihaksille (MUISTA! ÄLÄ kuitenkaan ylivenytä ettei treeni mene harakoille!)
 20x kyykky tangolla(20kg) 

Treeni 
1. 4x10 takakyykky (vapaa paino) 
+4x15/jalka askelkyykky 

2.3x10+15 Prässi (Tee ensin 10 toistoa raskaalla painolla ja tiputa sen jälkeen painoja ja tee heti perään 15 toistoa lisää)

3. 15xSJMV käsipainoilla

4.3x10 askelkyykky taakse ristiin+ 10x etukyykky tanko+kiekko
5.3x15-20 jalkojennosto penkiltä

500-600 askelta porraskoneella (välillä nopeempaa, 1porras väliin, hitaammin,sivuttain etc.)


Palautusaika näillä toistoilla on hyvä pitää siinä 1min pintaan. :)

Tsemppiä treeneihin ! Ja kertokaahan fiiliksiä, jos päätitte testata tätä treeniä. :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

You gotta do what you gotta do

Jalkatreenit on mun lemppari treenejä ja samalle viivalle yltää (Pikkiksen) Cycling Interval tunti ja gritt strenght. Jokaisella varmasti löytyy ne omat lemppari treenit vai onko siellä joku joka rakastaa ylikaiken kaikkea?
Mulle heikkous on ollut esim. rintatreenit ja ojentaja treenit tai rehellisesti yläkroppa yleensäkin.
En kuitenkaan milloinkaan ole alkanut tai edes alottanut skippaamaan yläkropn treenejä (vaikka siltä voi näyttääkin :D ) .
Oikeastaan olen jopa saanut kasvatettua mun voimatasoja entisestä, joka motivoi tietty treenaamaan lisää. Note: En siis ole tähän mennessä kovinkaan tavoitteellisesti pyrkinyt kasvattamaan yläkropan lihaksien kokoa, vaan lähinnä kehittänyt mun sarjakestävyyttä. Nyt kuitenkin pienesti mielessä että voisin tehdä nyt ainakin 1 tai 2 neliviikkoista vähän suuremmilla painoilla ja pienemmillä toistoilla.

Pikku hiljaa olen huomannut että nautin joskus yläkropan treenistä, esimerkiksi hauis/selkä- päivä pitää hyvää 2-3 sijaa (olkapäät on kans yks iihanihanihana treenata!!), kun nuo edellä mainitut pitää yhdessä sitä kirkkainta pokaalia.

Tänään olikin sitten selkä/hauis päivä ja treeni maistui ja tuntuma oli hyvä ! Lisää tälläisiä päiviä kiitos :) Aloitin myös aamuni pitkästä aikaa reippailemalla marthan kanssa 6km aamulenkin jolla lähtikin sitte vapaa päivä mukavasti käyntiin♥

Salilla tein seuraavan treenin:

4x10 Leuanveto (vieläki kumpparilla) myötäote
4x12 T-bar soutu ( 3-4 kierrokset eri otteella)
3x8+12 Ylätalja kolmio päällä (8 raskasta+ 12 kevyempää heti perään)
   -Tee liike niin, että se tuntuu aivan kainalon alta selän alas asti ja lapojen välissä ! Tässä maltti on valttia ;)
4x10 Alaspainallus taljassa tangolla, suorat kädet
3x15 Hauiskääntö käsipainoilla
2x failure hauiskääntö sisään päin

Mielestäni oikein toimiva setti ja suosittelen kyllä kokeilemaan!