maanantai 21. joulukuuta 2015

Carrot wheel ja sitä rataa


Maanantai minun makuuni. Nimittäin pidettiin kavereiden kesken pienimuotoiset pikkujoulut ihan rauhallisissa merkeissä. Ihanaa oli saada mein tiivis porukka pitkästä aikaa saman pöydän ääreen ja piiiitkästä aikaa sai nauraa taas hymylihakset kipeiksi!

Ihan parhautta. 

Ja vaikka itse olinkin valinnut tänään autonavaimet sommarin sijaan, niin ei kyllä haitannut yhtään. Mahaan sattuu ja poskiin koskee eikä uni tunnu tulevan vaikka kello näyttää jo 3:54,
Havahduin joskus puoli yhden aikaan kerken keskustelun, että mitäh kello on jo noinkin paljon vaikka luulin että se olisi ollut lähempänä kymmentä. Niin se aika vaan rientää omiensa joukossa
Näihin kuviin näihin tunnelmiin taidan painaa pään tyynyyn ja lähteä etsimään kadonnutta nukkumattia.
♥ ♥ ♥








sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Gingerbread gym and a lot of random pictures


Joulukuun 20 päivä, vitsit että tää vuosi on mennyt nopeasti. Olen valmistunut lukiosta, käynyt kesätöissä, ollut festareilla, nähnyt kavereita, muuttanut Helsinkiin, saanut uusia kavereita, nähnyt vanhoja kavereita, sukuloinut, stressannut päivät pitkät tulevaisuudesta, treenannut...
Lista vaan jatkuu ja jatkuu, enkä oikein voi edes käsittää että tämä vuosi loppuu aivan kohta. Tuntuu kuin joka päivä olisi ollut hetken lyhyempi kuin ennen. Tunti ei kestäkkään tuntia vaan 40 minuuttia, tuntuuko kenestäkään toisesta siltä?
No kuitenkin..pääsin vihdoin ja viimein lomalle (kesälomasta kerkesi vierähtää jo tovi) ja en vieläkään ole oikein saanut sitä rentoa oleilu fiilistä päälle. Vieläkin tuntuu että koko ajan pitäisi tehdä jotain, pitäisi suorittaa. Menen mä treenaamaan, kävelylle, kauppaa, ihan minne vaan niin koko ajan on sellainen "tuli perseen alla" fiilis.
Mun pitää herätä kahdeksalta. Mun pitää tehdä tää toi ja se asia ennen kello 12. Mun pitää tehdä joku super treeni joka kerta. Mun pitää muistaa se tää ja toi asia. Mun pitää, pitää, pitää.. 
Nokun ei pitäs !
Ongelmana on se etten oikein osaa tehdä ololleni mitään. Toivotaan että sukulaiset, perhe ja joulu tois sen toivotun rauhan ja raukeen fiiliksen myös muhun, jotta tammikuussa jaksaa sitten taas istua koulunpenkillä.
Pieni catch up: Pääsin kuntosaliohjaajan teoriakokeesta, sekä näyttökokeesta ekalla kerralla läpi  ja se tuntu kieltämättä hyvältä. Mut siitäkään ei tullut sellainen uskomaton fiilis.. jotenkin se stressi tai jännittynyt tila jäi kokeen jälkeenkin vielä päälle,enkä sitä ole saanut kunnolla purettua.
Joululahjojen osto on ihan hyvällä mallilla, paria pakettia uupuu enään mun listani, sekä pipareita on leivottu ja yhden raakakakun mie meinaan väsätä joulupöytään (saas nähä mitä siitäkin tulee, osaanko tehdä koossa pysyvän luomuksen).




Loman alottajais tee hetki asuntola kavereiden kesken






^^ Paven tekemä taideteos




Ulkonäkö ei iiihan kyllä ole sitä mitä toivoin ja mitä olin päähäni kuvia maalaillut, mutta kuitenkin kuvasta löytyy muun muassa käsipainot, tasapainolauta,piikkimatto,juoksumatto,levypainoja, penkki ja tanko, sekä urheilijat itse.


Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille sinne ja muistetaan, että lunta ei sada vaikka kuinka manattaisiin, joten pidetään lippu korkealla vaikka lunta ei tulisikaan jouluksi. Mieleeni jäi yksi blogiteksti jossa tultiin siihen tulokseen, että joulu se on Australiassakin.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Näin valmistaudut jouluun

...ja sen tuomiin herkkuihin. Let's face it , jouluna on tapana kattaa pöydät koreiksi mitä perinteisimmillä tai perinnöttömillä ruoilla. Ja vaikka kuinka yrität ottaa vain hiukan, niin illalla ähky yllättää. Jos ei ruoka ähky niin sokeri ähky ainakin, nimimerkillä kokemusta.
Kuinka sitten valmistautua tähän tulevaan koitokseen.

Aloita joulufiilistely ajoissa. Käy kaupungilla ihastelemassa jouluvaloja ja joulun tuoksua, ime sitä ihanaa tunnelmaa, jottei jouluna tarvitse sitten ähkyssä yrittää iloita kaikista kynttilöistä, valoista ja koristeista kerralla, perhettä ja ystäviä unohtamatta. Muista, että ystävät ovat läsnä myös muina vuoden päivinä, joten muistetaan heitä myös muulloinkin kuin jouluna. Kaikki kaverini, joiden silmille tämä kantautuu, ootte rakkaita ♥

Nauti glögistä rusinoilla jo ennen joulua, joten joulupäivänä ei sitten tarvitse vetää övereitä.

Liiku. Liike on lääke, sekä liikunnalla ja urheilulla on muutenkin positiivisia vaikutuksia oloosi, joten winwin jaksat myös syödä muutaman suklaan enemmän ;)
Muutenkaan älä unoha urheilua jouluksi, joulu ei ole syy liikkumattomuuteen, joulu on hyvä syy keksiä luovia ratkaisuja kuntosalin tilalle, jos se sattuu olemaan kii.

Kun treenissä tulee se kohta, että ei jaksa, en vaan jaksa, ei pysty NIIN SIINÄ VAIHEESSA mieti sitä fiilistä kun voit illalla kahvikupposen kaveriksi ottaakin ylimääräisen suklaan namnam..tietty unohtamatta sitä uskomatona fiilistä sen kunnon treenin jälkeen!
Itse olen karkkilakossa jouluun asti, mutta glögiä rusinoilla on kyllä tullut juotua niiiiiiin paljon että huhhuh.

Vuoden ekat joulutortut tehty kera ihanan seuran, sekä ensimmäiset piparitkin tuli jo koristeltua samalla kertaa. Joten itse olen ihan hyvissä ajoin tämän asian suhteen.
Aijon vielä kehitellä itselleni ja teille joulujumpan, sekä haluaisin tehdä piparkakkutalon pienellä tvistillä, joten en vielä paljasta mitä oon pienessä päässäni kehitellyt joten pysytelkääs kuulolla 


Loppu yhteenvedoksi voisin sanoa, että muista terveelliset elämäntavat, mutta ole kuitenkin armollinen. Nauti joulunodotuksesta, joulusta ja sen tuomasta ilosta, rauhasta ja ruoasta. Muista kuitenkin, että joulu se on vuodenkin päästä ja ettei suklaat ja joulupiparit lopu maailmasta, joten nauti niitä kohtuudella.

Näissä tunnelmissa oikein hyvää päivät jatkoa

lauantai 5. joulukuuta 2015

Sylillinen täyttä rakkautta


Hän sai aikaan se lässytys äänen, sellaisen " iiiiiih en kestä, niin ihana ,saanko viedä sen kotii" . Hyvä ystäväni hommasi koiran ja olisin voinut vaan katsoa sitä tuntitolkulla. Sanoisin, ettei ihmiseen voi rakastua ensisilmäyksellä, mutta se täytyy sanoa, että koiraan voi. Täyttä rakkautta kaiken sen muutaman kilon edestä mitä tuo herra painoi

Muita viikolta löytyneitä ilonaiheita oli muunmuassa..
Kahvi hetket kavereiden kanssa.
Joulushoppailu, kylläkin ilman tulosta vielä..
Aamusali
Vain elämää spinning
Puhtaat pyykit
Onnistunut pt tapaaminen.
Joulutorttujen leipominen parhaassa seurassa.
Glögi+rusinat
Herätys vasta 09:00
Tehdyt kouluhommat.. vaikkakin vielä joutuu ennen joulua rutistamaan ihan kunnolla, eli silmäkassit senkun kasvaa.
Alle 14 pivää joululomaan ! ! !





Forumin joulupallot. Voisinko saada yhden niistä mun tulevaisuuden asuntooni koristeeksi aina joulun alla. Niin on nätiksi taas somistettu Helsingin kaupat, että shoppailemaan voisi lähteä ihan vaan koska kauniit joulukoristeet.

Joulukuu ja sade...ei se ei ole se joka minut tekee iloiseksi, vaan nuo auringon laskut. Toki kirpakka pakkanen toisi sen oman säväyksen näihin, mutta siis aivan mielettömiä iltapäivä taivaita näkynyt viime viikkoina.

Nyt jo 5. joulukuuta. Mihin tämä vuosi on oikein mennyt? Tuntuu kuin minuutti olisi vain 40 sekuntia ja viikko kestäisi vain 5 päivää. Aika menee ihan älyttömän nopeasti ja koska vielä ei ole keksitty ajan hidastamista, niin pitäkäämme siis silmät ja korvat auki, nostetaan naamat puhelimen näytöistä ja nautitaan ympäröivistä ihmisistä ja muistetaan kiittä heitä olemassaolostaan

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

The only real luxury is time. You can't get time back. So enjoy now


Perjantaina oli viimeinen valokuvauskurssin tunti, jonka jälkeen me kaikki viisi olemme nyt ammattilaisia..NOT ,hehheh olipas hauska vitsi. Mutta jäi mulle ainakin käteen jotain pieniä vinkkejä ja ideoita kuvaamiseen liittyen. Mun puolesta tuo kurssi olisi voinut jatkua vielä ensikin viikolla, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Sain kuitenkin jotain uutta kuvausintoa noilta tunneilta. Pienempänä tai no silloin kun olin ylä-asteella niin mulla oli Inkan kanssa kamera koko ajan mukana. Koulussa, treeneissä,kahvilassa, synttäreillä, mummolassa ihan missä vaan ja kyllähän niitä kuvia on ihan superkiva katsoa jälkeenpäin. Jossain vaiheessa se kamera vaan jäi aina kotiin. Puhelin astu kehiin ja sinnehän sitä tulee nykyään suurinosa kuvista taltioitua. Mutta onhan kamera kameralla otetuissa kuvissa se oma juttunsa. Kamerassa saan myös itse päättää millä asetuksilla ota kuvan, kun taas puhelimella niin ei voi tehdä, ainakaan kovin isossa mittakaavassa.

Syy uuteen kuvausintoon saattaakin olla se, että osaan hyödyntää kameramme säätöjä paremmin, ymmärrän niistä ehkä hiukan enemmän kuin ennen kurssia ja se on oikeasti ihan älyttömän siistiä kun kameralla voikin tehdä jotain mitä ei aikasemmin osannut tehdä.

Vitsit mulla on pää niin täynnä kaikennäköisiä eri kuvia, joita haluaisin ottaa, mutta en osaa, vielä. Valokuvaamisen oppii valokuvaamalla, niin kuin opettajamme meille sanoi.
Koitan siis tästälähin ottaa kameran hiukan ahkerammin mukaani. Kuitenkin vain silloin kun siltä tuntuu ja silloin kun inspiraatio iskee, sillä en halua tehdä tästä mitään suorittamista, vaan sellaista hyvällä fiiliksellä tekemistä.

Sain puhuttua rakkaan pikkusiskoni kameran eteen, joten iso kiitos hänelle, sillä kyseessä on helppokuvattava. Täytyykin alkaa lämmittelemään muitakin perheenjäsenia ja kavereita kameran eteen, jotta pääsen treenaamaan tätä lajia.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin hyvät sunnuntai iltapäivän jatkot♥ 
Lähden tästä funfitia kohti tekemään selkä+vatsa treenin näin sunnuntain kunniaksi. 
Enään alle 20 päivää lomaan !jesjeswuhuu ! ! 


tiistai 24. marraskuuta 2015

Tiistai päivän tunnin teho jumppa (home edition)

Moikka !

Mulla on tänään vapaapäivä koulusta, joten olen sen johdosta kotona tällä hetkellä. Sain herätä rauhassa vasta yhdeksän aikoihin ja ulkona oli aivan mielettömän ihanan näköinen keli. Olisin toki voinut torkuttaa vielä hetken aikaan, sillä kiire ei ole tänään minnekkään, mutta en vain malttanut olla nousematta ja lähtemättä happihyppelylle koiramme kanssa.
Lenkillä ollessani aloin pohtimaan, että minkäs treenin sitä tänään tekisi ja hetken pohdintojen jälkeen päätin tänään olla menemättä salille. Sillä Inka on kotona, olemme menossa katsomaan kaverin koiraa, sekä toista kaveria joten en halua salin olla aikataulujemme tiellä. Treeni olis kuitenkin kiva tehdä ja kropassa on nyt niin hyvä fiilis, että mitäs sitä keksisi...

No kotitreeni of course!! Netti on pullollaan kaikenlaisia treenejä ja vinkkejä, sekä käynhän itsekin koulua, jossa suunnittelemme toisillemme treenejä lähes joka viikko. Joten eikun tuumasta toimeen.

Välineitä löytyi 2kg käsipainot, 7,5kg kahvakuula, penkki, sekuntikello ja matto. Mahdollisuuksia aivan mielettömästi, joten päätin rajata tämän päivän treenin ylävartalo+ cardio painotteiseksi.

Lopulta aamupäivän treeni näytti tältä:

Alkulämmittely
n.20min koiran kanssa pihalla raikkaassa ilmassa.

Painoilla tehtävä osuus ensin eli
(temmolla ja toistomäärillä, sekä minimaalisilla palautuksilla saat tuntuman varmasti jo pienilläkin painoilla)

2x20 Hauiskääntö + välissä 10x dipit penkkiä apuna käyttäen
2x20 Vasarahauis+ 10x ojentajapunnerrus sarjojen välissä
2x20 Pystypunnerrus+ 20xvipunostoa eteen suorilla käsillä

lyhyt käsien ravistelu

2x20 vipunosto suorassa
2x20vipunosto vinossa
2x20 "pyörivä vipunosto" (eli käden suorina kropan sivulla, nosta ensin vaakatasoon ja tuo siitä eteen ja alas, jonka jälkeen toista liike)

Ota pieni hörppy vettä sillä tämän jälkeen seuraava juomatauko on 9 min päästä

3 kierrosta,jokaista liikettä 30 sec, ei vaihtoaikaa

x-hyppy, luisteluhyppy, prässiliike, polvet pakaraan juoksu, polvennostojuoksu,spurtti paikoiltaan

JUOMATAUKO 30 sec

Jokaista liikettä tehdään minuutin ajan. Jokainen liike tulee vain kerran koko treeni aikana, joten minuutin jaksat painaa niin kovaa kuin pystyt! Treeni on niin kova kuin saat itsestäsi revittyä irti. 

Liikkeitä on 15 joita jokaista tehdään siis vain ja ainoastaan minuutin ajan.
Liikkeitä oli muun muassa mountain climber pystyssä ja vaakatasossa, nyrkkeilyä, askelkyykkyhyppyä, hiihtohyppyjä, burpeeta, punnertamista ja kaikkea siltä väliltä.
Jokainen liike tehdään omankehon painolla ja hyppyjä ja pomppuja on paljon, joten sykkeet nousee varmasti jos keskityt treeniin ja teet se kunnolla.

Tein vielä loppuun 8 minuttin vatsalihastreenin, jonka jälkeen koko paketti oli treenattu ja hikivirtasi.

Treeniä on helppo pidentää tai lyhentää luonnollisesti lisäämällä tai vähentämällä liikkeitä. Jokainen voi kootaa liikkeet ja treenin niin, että ne ovat itselle juuri sopivat.

Tähän minun tekemään settiin meni tasan tunti, jos ulkona oloa ei lasketa, joten ainoastaan 4 prosenttia päivästäni kului tähän ja nyt fiilis on mitä mahtavin ja koko päivä vielä edessä
Nyt siis suihkun kautta kauppaa, kahville ja kavereita moikkaamaan. Oikein ihanaa ja reipasta tiistaita ruudun sillekin puolen :*

perjantai 20. marraskuuta 2015

Melkein kuin uusi alku

Mulla on jo pidemmän aikaan ollut sellainen fiilis, että haluaisin painottaa tätä blogia johonkin suuntaan. En siis lokeroida tiettyyn kategoriaan, tai lyödä lukkoon postaus päiviä, vaan ennemminkin keksiä aiheita mistä postaisin ehkä urheiluun, kokkaamiseen, hyvinvointiin, fiiliksiin koskien.
Ehkä tehdä jotain treeniin liittyviä videoita tai muuten vaan fiilistellä kaikkea sitä mitä oon itse liikunnan ja harrastamisen kautta oppinut. Tietty unohtamatta niitä kahvittelu hetkiä ystävieni kanssa♥


Joten päätinpä sitten arkistoida mun vanhat postaukset ja jättää vain noin 50 postausta yli 500 postauksestani. Sillä en kuitenkaan halunnut aloittaa aivan nollasta. Eikä tänne nyt mitään ihan yltiöpäisen radikaalia muutosta oo sisältöön tulossa, päätin vaan että tästä eteenpäin postaan vain sellaisia tekstejä ja kuvia joihin oon oikeasti tyytyväinen, eikä vaan postausta postauksen takia if you know what I mean.

Nyt kuitenkin jos mieleen juolahtaa jokin idea tai postaus aihe niin saa heitellä tulemaan. Esim. ruokapäiväkirjaa on joskus pyydelty ja sellaisen meinaan kyllä oikeastikin toteuttaa kun sen aika tulee! Mutta niin ideoita otan mielelläni ihan koska vaan vastaa!
Nyt oikein hyvät viikonlopun alut ruudun sille puolen  muistakaahan nauttia joulun odotuksesta, glögistä ja hyvästä seurasta